
Valaisimen suunnittelu ja kehitys
Suunnittelijoiden ja rakentajien on ollut vaikea löytää sekä esteettisesti että käytön kannalta kestäviä puisto- ja pollarivalaisimia.
Ongelmana on lisäksi ollut joko heikko valaistusteho tai liika häikäisy. Kuikka vastaa myös tähän haasteeseen: valaistusteho on erittäin hyvä, mutta valo ei kuitenkaan häikäise.
Kuikka on arkkitehdin suunnittelema. Lähtökohtana ovat olleet käytännön kokemukseen perustuvat tarpeet sekä esteettisen laadun korostaminen. Kuikka on muotoilultaan ajaton ja monen tyyppisiin ympäristöihin sopiva. Suunnittelu- ja kehitystyön taustana on ollut opiskelu Ruotsissa sekä lukuisat opintomatkat Tanskaan, jossa on pitkä perinne valaisinten suunnittelussa.
Valmistus
Suomessa ei ole aiemmin valmistettu Kuikkaa vastaavia, laadukkaita ja monikäyttöisiä ulkovalaisimia. Kuikka on kokonaan kotimainen tuote.
Kestävyys
Ilkivalta aiheuttaa paljon kustannuksia kunnille. Kunnilla ja kaupungeilla ilkivalta aiheuttaa paljon kustannuksia. Siksi kevyen liikenteen väylillä, puistoissa ja leikkipaikoilla valaisinten vandalismin kestävyys on erittäin tärkeää. IK-iskunkestävyystestissä eli niin sanotussa vandalismitestissä Kuikka selviytyi mainiosti: karkaistulla lasilevyllä sai kuusi ja polykarbonaattilevyllä täydet 10 pistettä.
Ekologia
Elinkaariajattelu on yhä näkyvämpi osa kaikkea tuotantoa. Kuikan huolellisen suunnittelutyön ansiosta voidaan edistää elinkaariajattelun toteutumista käytännössä. Energiankulutuksen vähentäminen on elinkaariajattelun ykkönen tulevaisuudessa.